Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

Havaintoja maamme linja-autoista.
Biljetti
*
*
Viestit: 49
Liittynyt: 07 Helmi 2008 13:48

Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja Biljetti » 31 Touko 2015 19:07

Haluaisin kysyä, olisiko täällä jollakulla heittää tietoa tai hyviä veikkauksia seuraavasta asiasta, joka on mieltäni pitkään vaivannut.

Faktaa on siis se, että 2.8.2001 pääsin Bensec-Touristin järjestämälle Linnanmäen-reissulle äitini ja siskonpoikani kanssa. Me penskat olimme tietenkin kovin innoissamme matkasta, etenkin määränpäämme takia, mutta myös siksi, että meitä kyyditsi jonkin sortin kaksikerrosbussi. Me matkustajat siis istuimme yläkerrassa, kuljettajan yläpuolella (alakerran mahdollisesta matkustamosta en osaa sanoa mitään). Vaan enempää en tiedä, kun en silloin valitettavasti liikennöitsijän nimeen mitään huomiota kiinnittänyt.

Meidän kolmikkomme kai nousi kyytiin Kouvolan linja-autoasemalta, mutta en osaa sanoa, mistä kaukaa bussi sinne saapui.

Mikäköhän bussi se tuollainen olisi saattanut olla? Tietoa, veikkauksia, arvauksia?

Savonlinjalla on ainakin ollut Setroja, jotka sopisivat tietääkseni kuvaukseen. Samoin on Jyrkilällä ollut kuvaukseen sopiva nivelbussi, mutta tuskinpa me sentään sellaisella olisimme kulkeneet..? Enköhän sen muistaisi.

Kiitos jo etukäteen mahdollisista vastauksista!

bussikuvaaja
***
***
Viestit: 173
Liittynyt: 13 Helmi 2012 13:14
Paikkakunta: Thaimaa
On kiittänyt: 1 time
On kiitetty: 4 times
Viesti:

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja bussikuvaaja » 31 Touko 2015 19:35

Töysän Linjan Vanhooli tai Berghoffi?

Star 701
******
******
Viestit: 788
Liittynyt: 28 Marras 2009 23:50
Paikkakunta: Pohjois-Savo
On kiittänyt: 24 times
On kiitetty: 8 times

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja Star 701 » 31 Touko 2015 23:26

Biljetti kirjoitti:Haluaisin kysyä, olisiko täällä jollakulla heittää tietoa tai hyviä veikkauksia seuraavasta asiasta, joka on mieltäni pitkään vaivannut.

Faktaa on siis se, että 2.8.2001 pääsin Bensec-Touristin järjestämälle Linnanmäen-reissulle äitini ja siskonpoikani kanssa. Me penskat olimme tietenkin kovin innoissamme matkasta, etenkin määränpäämme takia, mutta myös siksi, että meitä kyyditsi jonkin sortin kaksikerrosbussi. Me matkustajat siis istuimme yläkerrassa, kuljettajan yläpuolella (alakerran mahdollisesta matkustamosta en osaa sanoa mitään). Vaan enempää en tiedä, kun en silloin valitettavasti liikennöitsijän nimeen mitään huomiota kiinnittänyt.

Meidän kolmikkomme kai nousi kyytiin Kouvolan linja-autoasemalta, mutta en osaa sanoa, mistä kaukaa bussi sinne saapui.

Mikäköhän bussi se tuollainen olisi saattanut olla? Tietoa, veikkauksia, arvauksia?

Savonlinjalla on ainakin ollut Setroja, jotka sopisivat tietääkseni kuvaukseen. Samoin on Jyrkilällä ollut kuvaukseen sopiva nivelbussi, mutta tuskinpa me sentään sellaisella olisimme kulkeneet..? Enköhän sen muistaisi.

Kiitos jo etukäteen mahdollisista vastauksista!



Savonlinjalla oli aikaisemmin 2kpl kerros-Setroja, jotka olivat numeroilla #394, ja #400.. Mutta toki onhan muillakin liikennöitsijöillä voinut olla kaksikerros autoja, kuten Töysän Linjalla ollut Berkhof, ja tuo Jyrkilän kampe.. Herää vain kysymys, että onko tuo Jyrkilän auto ollut Suomessa enään vuonna 2001?.. :o

jumbostar
***
***
Viestit: 156
Liittynyt: 21 Elo 2006 15:36
Paikkakunta: Kuopio
On kiittänyt: 2 times
Viesti:

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja jumbostar » 01 Kesä 2015 06:16

Römpöti pöti pöts

KLEMETTI
*
*
Viestit: 40
Liittynyt: 10 Syys 2006 11:00
Paikkakunta: Ylivieska
On kiittänyt: 2 times
On kiitetty: 9 times

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja KLEMETTI » 01 Kesä 2015 09:20

Listaa voisi jatkaa mm. seuraavilla:
Sipoon Liikenne #340, BNT-703, Scania K113TL, Van Hool Astrobel, käyttöönotto 6/1989
Härmän Liikenne #15, IAF-802, Scania K113TL, Delta Jumbostar, käyttöönotto 1990, ex-Williams Buss AB

jumbostar
***
***
Viestit: 156
Liittynyt: 21 Elo 2006 15:36
Paikkakunta: Kuopio
On kiittänyt: 2 times
Viesti:

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja jumbostar » 01 Kesä 2015 14:54

Niin ja Matka-Autoilla oli yksi kaksikerroksinen Trafora #3.
Römpöti pöti pöts

Kyydissäolija
*
*
Viestit: 47
Liittynyt: 12 Joulu 2014 21:20
On kiittänyt: 1 time
On kiitetty: 5 times

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja Kyydissäolija » 01 Kesä 2015 16:43

jumbostar kirjoitti:Niin ja Matka-Autoilla oli yksi kaksikerroksinen Trafora #3.

Löytyy tuosta komistuksesta kuvakin. Ja yläkulmasta kun painaa ruksia, paljastuu kuvakokoelmasta muutama muukin, jota voisi kaksikerrosbussiksi kutsua.

dm32
****
****
Viestit: 400
Liittynyt: 10 Elo 2012 11:44
On kiittänyt: 6 times
On kiitetty: 34 times

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja dm32 » 01 Kesä 2015 17:45

Mikä muuten on kaksikerrosbussin määritelmä?
Se että matkustajatiloja on kahdessa kerroksessa? Vai se että matkustamo ylettyy kuljettajantilan päälle ja alhaalla ei ole sen lisäksi kuin ovimontut ja mahdollisesti wc tai käymälä. Joskus olen kuullut näitä jälkimmäisiä nimitettävän puolitoistakerrosbusseiksi mutta mene ja tiedä nyt sitten onko se oikea nimitys?

Kyydissäolija
*
*
Viestit: 47
Liittynyt: 12 Joulu 2014 21:20
On kiittänyt: 1 time
On kiitetty: 5 times

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja Kyydissäolija » 01 Kesä 2015 17:57

dm32 kirjoitti:Mikä muuten on kaksikerrosbussin määritelmä?
Se että matkustajatiloja on kahdessa kerroksessa? Vai se että matkustamo ylettyy kuljettajantilan päälle ja alhaalla ei ole sen lisäksi kuin ovimontut ja mahdollisesti wc tai käymälä. Joskus olen kuullut näitä jälkimmäisiä nimitettävän puolitoistakerrosbusseiksi mutta mene ja tiedä nyt sitten onko se oikea nimitys?

Lieneekö EU tästä asiasta antanut virallista määritelmää? Itse tykkäisin, että oikea kaksikerroksisuus vaatisi matkustamoa alakertaan kuten em. kuvasivun alareunan Neoplaneissa. Kun ketjun aloittaja ei tiennyt alakerran tiloista, tähän ketjuun varmaankin kelpaavat 1,5-kerroksisetkin. :seko

Biljetti
*
*
Viestit: 49
Liittynyt: 07 Helmi 2008 13:48

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja Biljetti » 02 Kesä 2015 18:53

Juuri tuon kaksikerrosbussin määrittelemisen ongelman takia käytinkin aloitusviestissäni sanamuotoa "jonkin sortin kaksikerrosbussi". En halunnut käyttää liian väärää termiä. :hege

Härmän Liikenne, Matka-Autot, Sipoon Liikenne ja Töysän Linja tuntuisivat ainakin aika kaukaisilta vaihtoehdoilta tuon matkani kohdalla, kun kuitenkin Kouvolasta nousimme kyytiin. Samoin Lindholm Lines, jolla tosiaan myös on ollut kaksikerrosbusseja. Pohjolan Turistiauton Delta Jumbostar vaikuttaisi ehkä näistä mahdollisimmalta..? Kyseisen yrityksen busseja kun olen sentään Kouvolassakin bongannut.

Savonlinjan Setran tai Pohjolan Turistiauton Jumbostarin kannalla lienen tällä hetkellä siis vahvimmin, mutta enpä voine muitakaan vaihtoehtoja täysin pois sulkea. :linjuri Täytynee jonakin päivänä surffata vähän Bussidatassa asian tiimoilta...

//

Niin, olihan tuolla tosiaan Lehdon Liikenteenkin Neoplanin kuva. Tuntuuhan näitä monikerroksisia löytyvän!

Avatar
J_J
*******
*******
Viestit: 1581
Liittynyt: 05 Marras 2006 22:04
Paikkakunta: Kostamus / Arkangel
On kiittänyt: 28 times
On kiitetty: 41 times
Viesti:

Re: Kaksikerrosbussi vuonna 2001?

ViestiKirjoittaja J_J » 04 Kesä 2015 05:37

Kyllä näkisin, että 2-kerrosbussissa on nimenomaan MATKUSTAMOA kahdessa kerroksessa. Vastaavasti puolitoistakerroksisessa matkustamoa on "koko auton pituudelta" siten, että matkustamon etummaiset penkit ovat kuljettajan yläpuolella.

Näitä puolitoistakerroksisia (kuten mainitut Savolnlinjan Setrat (S 216 HDS?), Star 701:t, muutamat VanHoolit jne) on maassamme ollut huomattavasti enemmän, kuin "oikeita" 2-kerrosautoja.
En ole rasisti - olen realisti...


Palaa sivulle “Havaintoja”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa