antti kirjoitti:
Ruotsalaisessa Bussbranschen lehdessä oli juttu ruotsalaisesta Olssons Buss Ab:sta, joka vietti 85-vuotisjuhlaa, samalla juhlittiin firman linjaa Kristianstad - Vittskövle, mikä on Ruotsin vanhin saman yrityksen yhtäjaksoisesti hoidossa ollut linja, eli samat 85 vuotta. Aloin tässä mietiskelemään, mikä on Suomen vanhin saman yrityksen hoidossa ollut linja. Vuonna 1984 ilmestynyt Lauttakylän Auton historiikki kertoo tällaista: vuoden1921 vappuna aloitti Oskari Laurila liikenteen Lauttakylästä Turkuun ja vuonna 1923 kuljettajana toiminut Heikki Nieminen osti auton itselleen. Vuonna 1929 hän kanssayrittäjien kanssa perusti yhtiön "Yhtyneet Autoilijat" ja siitä muodostettiin 19.12.1933 Lauttakylän Auto Oy. Kuulemma vain vähän myöhemmin Verner Arvela aloitti Turku - Rauma -linjalla, ja tästä yrityksestä tuli sittemmin Koski&Koski ja edelleen Pohjolan Liikenteen osa. Eli olisikohan tämä Turku - Lauttakylä vanhin saman yrittäjän hoitama linja Suomessa. Myös Postin ensimmäinen linja alkoi 29.5.1921 Rovaniemen ja Sodankylän välillä.
Jaa-a. Lienee määrittelykysymys, mitkä omistajanvaihdokset hyväksytään samaksi yrittäjäksi. Joka tapauksessa Lehtisen Arvid käynnisti vappuna 1923 Hoppansa ensimmäisen kerran Pukkila - Porvoo -linjalla. Oskari Laurilasta lienee hieman pitempi matka Pohjolan liikenteeseen kuin Arvid Lehtisestä Pukkilan liikenteeseen.
Entä Hämeen linja Oy? Olisko siellä vielä vanhempaa linjaa?